tiistai 19. elokuuta 2014

Meditointimatkalla

Tähän piti tulla selittelevä alkuselitys. Ei tulekaan. Tällä kertaa vain kirjoitan, en selittele. 


Aloitin meditoinnin joskus -09 ja jossain vaiheessa meditoin hyvinkin säännöllisesti, joskaan en orjallisesti mitään tiettyä tekniikkaa noudattaen. Meditoinneissani on aina ollut paljon itse etsimiäni ja löytämiäni tapoja, ja ne ovat toimineet minulle - yhdistettynä esim. buddhalaiseen Valkoinen lumme -ryhmän meditaation ja yksinkertaiseen chakrameditaatioon, ym. ym. ym.

Mitä käytännössä olen vuosien varrella saanut meditoinnista, ovat pelkistettynä seuraavat:
1) Löytänyt kykyä olla läsnä tässä ja nyt
2) Pystynyt hyväksymään itseäni ja tunteitani, ja antamaan itselleni asioita anteeksi
3) Löytänyt itsestäni, sisältäni, vastauksia hankalissa tilanteissa, neuvoja siihen, miten kannattaisi toimia. Siis päässyt käsiksi siihen, mikä on totta.

Tämän kesän alussa en ollut meditoinut säännöllisesti pitkään aikaan. Osittain toki siksi, että vauva-arki oli muuttanut elämääni enkä ollut löytänyt uutta rytmiä meditointiin. Osittain ihan siksi, että en pystynyt istumaan alas ja kääntymään sisään päin. Se on nimittäin helkkarin pelottavaa. Ja osittain myös siksi, että olin omaksunut ei-läsnäolevan elämäntavan, jossa räpläsin mieluummin kännykkää/konetta, katsoin telkkaria tai vaikka luin, kuin olin itseni kanssa itseäni kuunnellen.

Tiesin, että olin aika kaukana siitä läsnäolosta, joka olisi ollut hyväksi. En kunnolla tajunnut, mutta etäisesti aloin hahmottaa, että olin myös (täysin) menettänyt kyvyn hyväksyä itseni ja antaa itselleni asioita anteeksi. Pystyin kuitenkin edelleen silloin tällöin pienen meditoinnin ja itseni kuuntelemisen avulla saamaan sisältäni vastauksia hankaliin tilanteisiin. Niinpä, kun keväällä kärsin pahoista vatsakivuista, päätin etsiä neuvoa meditoiden. Eräänä iltana siis meditoin, kysyin mitä vatsakivun takana on, ja sitten menin nukkumaan.

Sängyssä maatessani sain vastauksen: ensin sisälläni kuohahti hirveä vihan tunne mölyäviä naapureita kohtaan (liioitellun suuri tunne mölyn määrään nähden). Sitä seurasi ajatus: En jaksa enää olla vihainen. En jaksa enää olla vihainen exälleni. 


Oli selvää, että se oli vastaus kysymykseeni, mitä vatsakivun takana oli. Haluan korostaa siihen, että tajuan kyllä, että fyysisiin ongelmiin on myös fyysisiä syitä. Tuolloin en syönyt säännöllisesti enkä monipuolista ruokaa. Kuitenkin pitkittyneissä ongelmissa joissa ei ole selkeää yhtä aiheuttajaa, uskon vahvasti henkisen puolen kasvattavan ongelmia tai jopa olevan niiden perimmäinen syy. Keho ja mieli eivät ole erilliset, vaan vahvasti sidoksissa toisiinsa.

Tuolloin pystyin tekemään pieniä asioita vähentääkseni katkeruuttani exää kohtaan. Nyt asiaa ajatellessa tuntuu, että se oli ns. ensiapua. Olo exän kanssa helpotti jatkuvasta kyräilystä neutraalihkoon tilaan. Vatsaongelmat vähenivät selvästi.

Kesällä ne kuitenkin palasivat. Meditoin taas vastausta etsien. Tällä kertaa se oli hieman hevimpää settiä: Minun täytyy antaa elämässäni lisää tilaa Jumalalle. 

Voin sanoa, että niin iloinen kuin olinkin, että vastaus tuli, olin myös melko kriisissä: mitä hittoa nyt teen? En tiennyt mistä aloittaa. Onneksi voin sanoa, että olen saanut lahjaksi kaksi aivan mieletöntä ystävää - Kultun ja Kolibrin - joiden kanssa pystyn jakamaan juuri tällaisia asioita. Kysyin molemmilta, mitä nyt tekisin, ja molempien vastaus (toisistaan tietämättä) oli sama: Ala meditoida päivittäin. Istu alas ihan vain pikku hetkeksi, älä vaadi paljoa, 5 minuuttia päivässä riittää. Kunhan teet sen joka päivä. Ei tarvitse tehdä mitään enempää, siitä se lähtee liikkeelle itsestään. 

He olivat oikeassa. Aloitin saman tien. Istuin alas, lupasin itselleni muutaman minuutin. Niitä meni ehkä 7-8. Ja saman tien olo alkoi helpottua. Sisälleni tuli lisää tilaa. Tuli tunne, että kaikki kyllä selviää, nyt olen matkalla. 


To be continued :D

4 kommenttia: